Petroskoi: Karjala, 1993. — 192 s. — ISBN 5-7545-0364-4
Saatteeksi suomalaisten satujen maailmaan Valikoima suomalaisia kansansatuja ilmestyy meillä Karjalassa ensi kertaa, huolimatta siitä että Suomi on lähin naapurimme ja meillä on yhteinen Kalevala ja Kanteletar. Monen monet runot, sananlaskut, arvoitukset ja sadut ovat suomalaisilla ja karjalai-
silla hyvin samankaltaisia. Tämä johtuu yhteisestä syntyperätämme. Suomi samoin kuin Karjalakin on erittäin rikas suullisen kansanrunouden tuotteista. Suomalaisen sadunkeruun alkuvaiheet on sidottu Karjalaan. Ensimmäisen satumuistiinpanon teki Elias Lönnrot neljännellä matkallaan syyskuussa 1833. Hän matkasi Kajaanista Kivijärven, Tsenanniemen ja Ponkalahden kautta Vuonniseen, jossa, kuten hänelle sanottiin, oli hyviä laulajia. Siellä Lönnrot tapasikin suuren runonlaulajan Ontrei Malisen, jonka runot muiden ohella ovat vaikuttaneet Kalevalan syntyyn ja rakenteeseen. Venematkalla
Ponkalahdesta Vuonniseen Lönnrotilla oli soutajina kaksi veljestä. Runonkerääjän arvion mukaan oli »toinen viidentoista ja kahdenkymmenen, toinen seitsemän ja kahdeksan vuoden välillä». Vanhempi poika lauleli matkan kuluksi runoja Väinämöisestä, Joukahaisesta ja Lemminkäisestä. Ne tuntuivat Lönnrotista mielenkiintoisilta ja hän alkoi kirjoittaa niitä muistiin. Hänen kysymykseensä, mistä poika oli oppinut runot, tämä vastasi, että kuka tahansa osasi laulaa sen verran, jos vaan viitsi. Lönnrot lupasi pojalle soutupalkan lisäksi 20 kopeekkaa, että tämä »viitsisi» laulaa runoja mikäli tiesi. Nuorempi veli tahtoi myös ansaita